Laumaelämää

Tulin taas kirjoittelemaan viime päivien kuulumiset! Ihan peruseloa on ollut, ärsyttää, kun joka päivä vaan sataa. Syö naista, hevosta ja koiraa. Lilla ei enää yhtään tykkää sateesta, kun ilmeisesti sade tuntuu nyt oudolta ajeltuun turkkiin. Tallilla rämmitään mudassa, huoh.

Putti ja Tiika otti kunnolla yhteen to-aamuna. Ne oli päästetty aamuheinille, ja siinä oli tullut ihan hullu matsi ihan tyhjästä. Hevoset olivat potkineet toisiaan takapuolet kiinni toisissaan, huutaneet ja kiljuneet kuin viimeistä päivää! Tätä oli kestänyt pitkään. Iltapäivällä sitten kuitenkin ne jo rapsuttelivat ja hoitivat toisiaan, ja mikä omituisinta, kummallakaan ei ole naarmun naarmuakaan! Ainoastaan Putin oikean etusen yläosa oli vähän turvonnut, ja käveli vähän jäykästi sillä jalalla. Tämän episodin jälkeen hepat ovat taas olleet ihan ylimpiä ystäviä! Kyllä tuo hevosten laumaelämä ja johtajuus on rajua!

Hurjat riitapukarit hoitamassa toisiaan tänä aamuna:

Ollaan käyty nyt kahtena päivänä yhteislenkillä Lilla vapaana, minä jaloin ja Putti narussa. Lilla alkaa toimia jo tosi kivasti tässä asetelmassa, kuuntelee hyvin ja ottaa kiltisti ohjeita vastaan. Eilenkin meitä vastaan tuli polkupyöräilijä, koiran ulkoiluttaja ja kolmen ratsukon porukka, ja Lilla tuli hienosti sivulla eikä yhtään säntäillyt pois. Hieno tyttö!

Lilla on tutustunut tallikaverini Lauran kohta 1 v. mopsipoikaan Möykkyyn, ja yhteinen sävel löytyi heti. Niiden touhua on superhauskaa seurata, kun ne viilettävät possujunassa ympäri tallinpihaa. Koirien mielestä maailman paras leikki on juosta hippaa ison pyöröpaalin ympäri! Lilla on niin paljon nopeampi, että se ehtii aina paalin toiselle puolelle, jää sinne vaanimaan Möykkyä, ja kun Möykky juoksee kohdalle niin Lilla "hyökkää" sen kimppuun, ja suunta vaihtuu. Ja tätä riemua kestää pitkät tovit aina kerralla! :D

Äsken oltiin Liinu-siskon ja Tuija-emännän kanssa metsälenkillä. Sade vähän kasteli meidät, mutta ei se menoa haitannut. Liinulla oli alkuun vähän räyhäämisenergiaa, mutta kyllä ne siitä rauhoittuivat. Mutta harmin paikka, Lillan pentupanta tippui jonnekin pusikkoon siinä niiden painiessa! Huomattiin se vasta pitkän matkan päästä, eikä enää paluumatkalla löydetty pantaa. :( Ei sillä rahallista arvoa ole, mutta tunnearvoa sitäkin enemmän! Onneksi Tuija lupasi vielä pitää silmät auki, josko panta vielä löytyisi.

Nyt mä lähden hyvällä omallatunnolla YKSIN tallille maastolenkille Putin kanssa, pikkukoira taitaa tyytyväisenä jäädä tuohon sohvannurkkaan kuorsaamaan...