keskiviikko 3. elokuuta 2011

Tähän vois tottua!

Mun lomapäivät alkaa tuntua aika samanlaisilta; Lillaa, pissakakkashowta ja heppailua. Ei voi valittaa! :) Aamulla haettiin Lillan kanssa Ari juna-asemalta. Ihmeteltiin Pendolinoa, tavarajunaa, junasta ulos tulevia ihmisiä ("voi että miten söötti villakoira, saako sitä silittää?") ja istuskeltiin hetki odotusaulassakin. Jännää oli, mutta ei ylivoimaisen.
Iltapäivällä lähdettiin tallille, Leila tuli pitämään valmennusta. Tänään aiheena oli pohkeenväistö. Yllättävän hankalaa, jos hevonen päättää, että "juu en ymmärrä, en osaa, ei pysty..." :D Takaosa olis kyllä lähteny hienosti väistämään, mutta etuosan johtamisesta ei ollut mitään tietoa, saati sitten asetuksesta, eteenpäinpyrkimyksestä jne. Tahkottiin ja tahkottiin, ja sit Puttimaiseen tyyliin yhtä-äkkiä alkoikin onnistumaan ihan kuin ei mitään. :) Leilalta saatiin taas hyviä vinkkejä ja ajatuksen aihetta jatkoon.

Lilla täytti tänään 10 viikkoa! Hurjasti on tyttö kasvanut jo parissa viikossa! Vaikka on se niin vauveli edelleen, että hankala sitä on vielä nähdä isona koirana. Yritin ottaa siitä kuvaa, siis jotain sellaista, mikä a) olisi tarkka b) kuvassa näkyisi kokonainen koira c) koira kuvassa ei näyttäisi hullulta... -Mahdoton tehtävä.


Huomenna meidän kodin siivousurakka etenee, ja illalla Lilla pääsee uimaan Liinun ja Incan kanssa! Siitä tulee varmasti hauskaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti