maanantai 14. toukokuuta 2012

Gradu valmis! :)

Tälle blogin hiljaiselolle on siis selitys, mahtava sellainen! Olen ollut tosi ahkerana, ja se on nyt palkittu, sillä jätin gradun tänään painoon! Fiilikset on sanoinkuvaamattoman mahtavat! En edes muista elämää ennen opintoja, ja nyt se putki alkaa olla takana. Nyt vain odotellaan siis arvosanaa gradusta ja sen jälkeen todistus kourassa kohti uusia haasteita! :)

Tässä välissä ei kovasti ole tapahtunut. Lillan kanssa käytiin Elinan agility-yksärillä, josta palautteena oli, että paljon paljon lisää rohkeutta, sosiaalistamista ja uusiin paikkoihin ja ihmisiin tutustuttamista. Joojoo, tiedetään.. Vaikka paljon on töitä asian eteen tehty, paljon on vielä tehtävää. Kateudesta vihreänä katseltiin, kun Liisa ja Mii vetivät radanpätkää kuin vanhat konkarit!

Tässä meidän treenijengi: Liisa, Mii, Lilla ja keskellä pikku-Namu, joka oli mukana reissussa sosiaalistumassa.



Eilen oltiin Mynämäen kentällä Ilkan treenissä. Aloitettiin ihan alusta perusjutuilla, suoralla hypyllä ja putkella, ja ohjaajan osalta lähettämisharjoituksilla.  Hyvä aloitus, itse sain hyvän mielen ja Lillakin innostui loppua kohden. Illalla kotona oli pieni väsynyt hauva (toki lempilelua jaksaa aina vähän vinguttaa):



Puksun kanssa ollaan käyty Eekan sileetunnilla päivittämässä talven jälkeen kouluratsastuksen saloja. Hyvin Putti liikkui ja jaksoi talven homsotteluista huolimatta. Perjantaina hypättiin ekan kerran tauon jälkeen! Vauhtia riitti, mutta yllättävän hyvin meni. Tehtiin  perusjuttuja: ensin puomeilla ja lopuksi ristikolla ja pystyllä isoa ympyrää, ja laukanvaihtoa puomilla. Putti teki kerran hienon vaihdon lennosta!  Huomasin, että en ole pitkään aikaan laittanut tänne Putin kuvia, ens päivitykseen tarttee ottaa uudet kuvat pojasta. :)


Tänään vietin ekaa VAPAApäivää. Aamulla vein tosiaan gradun painoon, jonka jälkeen juotiin päiväskumpat juhlan kunniaksi tallin pihalla. Tallilla vierähtikin sitten seitsemän tuntia, hups! :D Mutta ihanaa kun piiiitkästä aikaa ei ollut aikatauluja eikä kirjoitustyö painanut takaraivossa. Kyllä nyt Putin karva kiiltää, häntä on selvitetty, Lilla on leikkinyt ja päästiin laitumen tekoonkin. Koirat juoksivat hulluna laitumella, varsinkin, kun pupu-raasu sattui erehtymään pystytystalkoisiin... Tässä vielä kuva reippaista laitumen pystyttäjistä :) :

1 kommentti: