Agilityradan kunniakas suoritus; mission impossible??

Ja taas on vierähtänyt aikaa sitten viime kirjoittelun, olen kyllä surkea bloginpitäjä nykyään! Täällä sitä arki kulkee karvakorvien kanssa päivä kerrallaan. Päivät ovatkin nykyään täynnä eläimellistä menoa, kun menestyksekäs urani Liisan ja Ilkan kenneltyttönä on rullannut jo kolmannelle viikolle! Pennut ovat kyllä aivan ihania ja pieniä ja reippaita ja rohkeita ja suloisia ja...

Joka päivä saa ihmetellä, kuinka ne pienet koiranalut oppivat uutta ja näyttävät luonteitaan. Näinä viikkoina olen kyllä oppinut koirista enemmän kuin koskaan! 15 pennun, kahden äitikoiran ja kuuden "oman" koiran ruljanssi pitää huolen siitä, ettei tylsiä hetkiä ehdi päivään tulla! Käykääpä lukemassa Liisan loistava kirjoitus "Arkea" -otsikolla Bonachonin blogista, hyvin totuudenmukainen kuvaus elävästä elämästä.. ;) Ja toki sitten kun kennelpäivä loppuu, oma perropörrö odottaa omaa osaansa huomiosta täynnä intoa ja energiaa. Yleensä lähdetäänkin siitä sitten lennossa tallille hoitamaan hummat ja Lilla pääsee pyörittämään poikaystäviään Möykkyä ja Ricoa pyörryksiin... :)

Putti voi hyvin, sitä ei paljon huolet paina. Ollaan menty jonkun verran pellolla, ja muutaman kerran oikein tehty töitäkin, (heh), mutta yleensä vaan höntsäillään talvesta nauttien. Liikutuskin on ollut laiskanpuoleista; mennään silloin kun ilma on nätti ja sillai... ;) Toissa viikonloppuna käytiin Lauran kanssa testaamassa pulkkaratsastusta tälle vuodelle, hyvinhän se meni ja hauskaa riitti! Vaikka Putti on ollut tapansa mukaan kiltti ja rauhallinen vähästä liikkumisesta huolimatta, tänään sain muistutuksen siitä, että ei kannata liiaksi tuudittautua matkustelemaan kyydissä... Joku oli sekoittanut pienen humman pään, ja illan hämärtyessä seesteisestä suomenhevosesta kuoriutui lenkillä melkoinen showmies, kuski sai nauttia hirvibaletista aitiopaikalta; hyppimistä, poikittamista, säikkymistä, jähmettymistä ja töristelyä niin, että heikompia olis hirvittänyt! Siis mitä, otinko mä väärän humman tallista??

Lillaa ei ainakaan pakkaset pure, sellainen reuhka sillä on päällään! Turkki on kamala, epäsiisti ja takkuinen, kyllä se taitaa olla päivästä kiinni, että neiti pääsee parturiin... Kuinkahan pieni koira sieltä reuhkan alta taas kuoriutuukaan? Vaikka on se kyllä ylisöötti tuossa karvassaan, vieraat vastaantulijatkin heltyvät kommentoimaan sen pörröistä olemusta. :) Eilen aamupisulla eräs autonputsaaja nauroi, että "kylläpä piristi aamua kun katsoin ton  sun SOOPELIN loikkimista tuolla hangessa." Hah, soopeli! No, mukavaa, että tuomme iloa ihmisten maanantaiaamuun. :)

Eilen oltiin Liisan kanssa kuuntelemassa Janita Leinosen agilityradan lukuluentoa. Kolmessa tunnissa kävi hyvin selväksi, että eihän se mitään yksinkertaista ole selviytyä koiran kanssa kunnialla radasta... Siis oikeesti! Luento oli tosi hyvä, paljon tuli uutta ja tuttua asiaa, hyviä vinkkejä, loistavia esimerkkejä, tehokkaita havainnollistamisia... Mutta luennon edetessä alkoi tuntua siltä, että esteratsastus on lasten leikkiä verrattuna koira-agiin. Siis hummallahan vaan vähän katsellaan linjoja, lasketaan metrejä ja roiskitaan menemään, mutta koiran kanssa sillä ei vielä pitkälle pötkitä! :D No okei, täytyy muistaa, että meidän tapauksessamme, pentuagin käyneenä koirakkona, huipulle on ihan pikkuisen vielä matkaa, ja siinä matkalla on monia monia hieman vaatimattomampia etappeja selvitettävänä... Se on hyvä että haasteita riittää! :D

Huomenna lähdetään Lillan ja Liisan (ja ehkä ex-moppi-Miin) kanssa päiväretkelle Raumalle treffaamaan Miamaria ja iki-ihanaa Luca-veikkaa!  Vitsit miten kiva nähdä pitkästä aikaa! Voin vain arvata, että riemulla ei ole rajoja jälleennäkemisessä... Laitetaan kuvamateriaalia sitten!