tiistai 31. tammikuuta 2012

Rally-tokoilua :)

Taas on vierähtänyt aikaa sitten viime päivityksen! Nyt on rally-tokokurssi käyty, ja paljon on opittu uusia asioita! Kolmena viimeisenä kertana tehtiin erilaisia ratoja, sellaisia, mitä alokasluokassa kisoissakin olisi. Kaksi keskimmäistä kertaa meni meidän osalta hieman kontaktin ja keskittymisen hakemiseen, mutta viimeinen kerta meni jo tosi kivasti! Jäi tosi hyvä mieli, tästä on hyvä jatkaa kotitreenejäkin. :) Jospa sitä joskus uskaltautuisi johonkin kisoihinkin kokeilemaan opittuja asioita. Katsotaan. :)

Muuten päivät on menneet arkisesti; Lilla on ollut melkeinpä päivittäin mukana tallilla, ja ollaan tehty yhteislenkkejä pellolla. Superfiksusti Lilla jo osaa liikkua hevosen kanssa, kuuntelee hyvin ohjeita ja tajuaa pysyä pois jaloista. Alkuun Lilla yritti juosta Puttia kiinni, kun ravasin tai laukkasin, mutta tajusi kyllä melko nopeasti, että ehkä se kilpajuoksu hevosen kanssa kannattaa unohtaa.. :D Eilen oltiin pellolla pikkushettis Heffiksen ja Lillan kanssa, poni hieman kuumeni, kun Lilla otti vauhtia pellon toisesta päästä, ja kirmasi ihan täysiä kohti ponia...

Pakkaset ei paljoa meidän eläinperhettä hetkauta; Putti ei ole vielä pöllöillyt pakkasen takia, vaikka vasta tänään oli ekaa kertaa tälle talvelle paksumpi loimi ulkona päällä. Sehän tunnetusti aina kovien pakkasien tullen leikkii yhden hevosen talvisotaa, se siitä seesteisestä suomenhevosesta... Lauantaille suunnitellaan pulkkaratsastusta, jee! Koekaniineja pulkkaan on ilmoittautunut jo kolme, eli eiköhän me kunnon pulkkailut saada aikaiseksi. :) Kuvamateriaalia sitten tulossa tännekin.
Lilla ei paljon tuon karvareuhkansa alla pakkasta tunne, vain pari kertaa on ollut takki päällä. Tassutkaan ei näköjään pahemmin palele, tai eikö tuo juniori vaan ole tajunnut... :D
Ruu-kissa ei pakkasesta paljoa tiedä, se kun viettää lokoisia päiviä peiton alla.

Iso tyttö 8 kk!
Kuva-arvoitus, arvaa kuka?
Lilla Sinin ja Alpon kanssa pellolla


Tallin vartija :)

3 kommenttia:

  1. Voi että, aivan kuin Leona :)! Tytöt ovat kyllä kovin saman näköisiä :)! Joko Lillalle on muuten alkanut painoa/kokoa kertyä?

    VastaaPoista
  2. Moikka! Lillan jäsenyys Mikkihiiri-klubissa on edelleen voimassa, n. 36cm ja 11 kg.. karva saattaa hämätä tällä hetkellä neidin isommaksi. :) Mitäs teille kuuluu sinne, kaikki hyvin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kuvassa näyttää kyllä isommalta :)! Olis kyllä kiva päästä joskus tapaamaan muita sisaruksia, harmillisen pitkä välimatka :(! Leonalla on kaikki hyvin, tosin sään lauhtumista odotellaan, turkki on yksi vanttukasa, eli trimmaus tiedossa! Mukavia pakkas päiviä sinne :)!

      Poista